Laid to rest

I lay down on snow covered sheets of
loneliness
and I weep, I'm crying out for you
I'm longing just to have one more
chance
And right now...
...My hands are reaching out to you
I stand here frozen with fear
my heart is shattering in two
please don't leave me here to live
alone
my world is grey without you
I am so lost, no where to go
Alone... I'm filled emptiness
alone... I call your name
alone... no hope remains
and alone I bid farewell
so long... I end my emptiness
so long... no name to call
so long... no need for hope
and so long, I leave this life

lay me down, this is my final resting
place
I have failed, I let you down my dear
this shame overwhelming inside of me
so goodbye...
...I have to leave my world behind
I've fallen too many times
can't take rejection anymore
now it's time to meet my destiny
I wont' be missed anyway
I'll fall into serenity
Alone... I'm filled emptiness
alone... I call your name
alone... no hope remains
and alone I bid farewell
so long... I end my emptiness
so long... no name to call
so long... no need for hope
and so long, I leave this life

Alone... I'm filled emptiness
alone... I call your name
alone... no hope remains
and alone I bid farewell
so long... I end my emptiness
so long... no name to call
so long... no need for hope
and so long, I leave this life
Goodbye...

- Sinergy

"I'm seventeen and I'm crazy. My uncle says the two always go together. When people ask your age, he said, always say seventeen and insane."
- Ray Bradbury

Sain tänään palkkakuitin. Pyhispalkkiot maksettu.. Jee...

Äiti kävi taas miun huoneessa aamulla ja vähäsen sekotti. Heräsin kuitenki ajoissa, mitä nyt en ehtiny aamupalaa tehä. Kaks myslipatukkaa ja porkkana vaan mukaan ja asemalle. Eka tunti taasen mantsaa. Jatkettiin keskustelua maailmankaupasta ja jaettiin pienaiheet, eli semmoset pienet tutkimukset. Miulla ja yhellä toisella on aiheena Naisten ja miesten ympärileikkaus. Toka tunti matikkaa. Tajusin jopa jotain, vaikka ei nyt ihan hirveesti tehtäviä tullu tehtyä ku osa oli ihan totaalisen outoja. Kolmannella tunnilla Saanan kanssa enkkua. Keskusteltiin Shakespearesta, katottiin Romeota ja Julietia ja käytiin artikkelisääntöjä läpi. Ruokana perunoita, lanttulaatikkoa ja kalkkunasuikalekastiketta tai jotain lihakastiketta. Eli ei mitään ihan hirveen hyvää. Toka vimppa tunti oli saksaa ja ei siellä mitään ihmeellistä. Adjektiivien taivutuksia käytiin läpi ja ne mä jo osaanki ainut mikä tuottaa yleensä ongelmaa on vahvassa taivutuksessa ku ei tiiä minkä sukunen sana on niin paha mennä taivuttamaan sitä adjektiivia. Viimenen tunti vanhojen tansseja. Ekana käytiin kahessa erässä läpi poloneesi eli se alku ”marssi” jutsku… Tanssittiin koko tunti oman parin kanssa. Poloneesin jälkeen sitten kikapo (ei hajuakaan miten se kirjotetaan) ja sitten ööh.. mikähän sen tanssin nimi on… Pa-jotain. Ei voi muistaa!

Tein enkun läksyt jo koulussa ja hieman matikanki läksyjä, ennen ku lähin kävelemään Hiekkaharjuun. Yritin saada äitin viemään mut kotiin, mutta se oli menossa iskän kaa oopperaan, joten se ei ollu edes tulossa kotiin. Illalla juu… Ulos ku pääsin niin siellähän tihuutti vettä. Sateenvarjon ku kaivoin ja avasin niin tajusin, että loppujen lopuks siitä ei oo mitään hyötyä ja jätin sen sitten pois lopulta ku juoksin vähäsen matkaa, että ehin junaan. Ei mun olis tarvinnu juosta, mut en voinu tietää, että se juna on pari minsaa myöhässä. Keravalla sitten viitisen minuuttia jumitusta ja Z-junaan. Haariksellaki sato, täällä sentään vähäsen enemmän, niin että siitä sateenvarjosta oli jotain hyötyä tuulesta huolimatta. Kotona sitten vedin paketillisen verilettuja – ja mä en edes pidä veriletuista. Oli kuitenki niin nälkä, että oli pakko syödä jotain ja en tahtonu lihapullapyttipannua tai jotain semmosta. Tehtiin siinä hetkinen iskän kaa mun matikan tehtävää, ennen ku iskän piti lähteä asemalle ja sinne oopperaan. Jäin sitten Jessican kaa kotiin ja tein joulukortteja kaikille joille pitää kortti lähettää. Ne pitää viedä postiin huomenna.

Oikeesti masentavaa, ku ei oo vieläkään lunta. Mä oon oikeen kunnon jouluihminen, mutta nyt joulumieli karisee pikku hiljaa pois ku koko ajan tulee vaan lisää ja lisää vettä taivaalta lumen sijaan. Mä TARVIIN lunta. Alan oikeesti itkemään jos ei oo lunta viimesenä koulupäivänä. Mun joulufiilikseni on melkeempä jo kadonnu. Todella hankala kuvitella, että 10 päivän päästä on ihan oikeesti joulu ku ulkona näyttää tolta. Vettä tulee taivaalta, tuulee ja koko maisema on ihan tylsä – harmaa ja märkä.

Oli aivan kamalaa kuunnella Jussia eilen. Ei millään pahalla sitä kohtaan se mistä se kerto oli vaan kamalaa. Pelkkä ajatus siitä, että se melkeen kuoli on semmonen, että mä en tahdo ajatella semmosta. Yleisesti, että joku mun läheinen kuolis on hirveä ajatus. Siihen, että mummu kuolee oon yrittäny itteäni jotenki totuttaa, mut seki on vaikeeta, vaikka mummu on jo 82-vuotias. Saatika sitten edes ajatella, että joku oikeesti nuori ystävä, jolla on melkeempä koko elämä edessä kuolis. Se ajatus on melkeempä vielä kamalampi (melkeempä sen takia, että oon kuitenki mummun koko elämäni tuntenu ja esim. joka ainoan joulun sen kanssa viettäny).

Oon tuntenu itteni tässä jo pari viikkoa surkeeks. Syynä tähän on mun oma tunne-elämäni, jota Petteri on oikeastaan aika hyvin onnistunu ”suomentamaan” eli laitan tähän sitten niitä Petterin sanomisia aiheesta, että jos ne hieman valottaa asiaa

” Mun käsitykseni mukaan olet tunteikas ihminen, mutta sun tunteet on jotenkin ikäänkuin "muurin" takana, jonka tarkotuksena on suojata sua ikäviltä kokemuksilta. Mutta siinä on se huono puoli, että suojatakses itteäs pidät tuntees joskus liiankin "piilossa". Joskus tunteiden tukahduttaminen onkin varmaan hyväksi, mutta sä taidat tehdä sitä hieman liian usein ja hautaat ne niin syvälle kuin mahdollista. Se on ikävä tilanne, jos ne ei kuitenkaan suostu pysymään haudattuina, jolloin kenties parempi tilanne voisi olla tunnustaa tunteensa niiden tunteiden kohteelle torjutuksi tulemisen uhallakin, koska muuten tilanteeesta voi tulla pahempi.”

” tunteiden käsittely ei varmaan koskaan tule olemaan helppoa kenellekään, mutta uskon, että ajan ja iän mukana sitä oppii paremmin tulkitsemaan ja käsittelemään omia tunteitaan, jolloin niiden kanssa osaa elää paremmin. uskon, että sun tunteisiis ja "muuriis" vaikuttaa myös sun ikäs ja elämänvaihe, ajanmyötä se kai helpottuu. Selitänköhän mä nyt yhtään mitään järkevää, mutta olkoon...”

Elikkä loppujen lopuks en osaa käsitellä tunteitani kunnolla, koska en kerro niistä kenellekkään. Pidän kaiken sisälläni ja kaltoin kohtelen positiivisiaki tunteita, koska en usko, että hyödyn niiden olemassaolosta mitenkään. Ja mulle on jotenki hankala pidemmän päälle uskoa, että ihmiset uskois musta hyvää ja näkis mussa jotain sisäisesti kaunista, koska mä en ite näe itessäni yleensä mitään muuta ku joskus ulkosesti kauniin henkilön. Ja ton ulkosen kauneuden mä näen sen takia, että oon saanu kuulla suunnilleen viidenneltä lähtien olevani kaunis ihmisiltä, jotka ei tunne mua. Sen taustoista ei sen enempää. Multa voi suoraan kysyä jos kiinnostaa, mut tässä ja nyt en ala selittämään mitään sen ihmeempiä…

Oon hieman kartottanu kuka tätä jopa lukee… Ainaki Karo, Petteri ja Leo. Ei mikään huono ”saalis”. Mulle voi kertoa jos haluaa, että jos tätä nyt sattuu lukemaan edes satunnaisesti.