Scarlet Rose
The moment when you held me tight
won`t come back any more
And at the end of that night
you slammed the door
My dream it died away
just when I saw red
And nothing but a memory
is left inside my head
Nothing is forever in life
But a memory believe it`s true
And when I gaze in the rain
I`m crying just for you
The scarlet rose has died
Lost inside the night
Left in my mind like a dream and full of pride
The scarlet rose has died
The one and only way to catch the
beauty of a dawn
Is to take a picture
of the growing sun
I got that experience
no one could steal away
One moment of your life is mine
I remember day by day
Nothing is forever in life
But a memory believe it`s true
And when I gaze in the rain
I`m crying just for you
-Edguy
I once wanted to become an atheist, but I gave up - they have no holidays.
- Henny Youngman
Heräsin sitten tänään siinä yhentoista maissa ihan varmana, että tänään on sitten tää siirretty la-pesä. Kävin suihkussa ja näin. No sitten soittaa se mun la-pesä pari, että niin se siirretty on vasta ens viikolla. Ihan kiva tieto. Olin eilen aika hyvin missannu sen *nolo*. No mutku... Eli onnistuin sutjakkaasti poistamaan sen viestin puhelimesta ku kännykkään ei enää mahtunu enempää viestejä niin se siirto viesti meni siinä niiden muiden mukana. Siinä sitten valmistautumaan Keravalla lähtöön. Silitin yhen paidan ja hameen - truu jumitus siis. Onnistuin saamaan neljä puhelua ennen ku olin ollu hereillä tuntia.
Sitten vaan Keravalla kahen junalla. Munkitin sen junan lähtöajan. Onneks lähti siihen aikaan juna. Leo asemalta mukaan ja käveltiin Karolle. Se alko ottamaan taasen päähän ku se tahto koko ajan kantaa mun laukkua.
Lyhyesti: Jumitettiin muutama tuntia Karolle leipoen ja muutenki epämäärästä tehden (älkää ajatelko kaksmielisesti). Oli ihan kiva nähä Lassia kunnolla, vaikka muutama sen kommentti taas alko ottamaan päähän. No enpä auta sitä vähään aikaan. Selvitköön ihan ite Karon kanssa.
Suutuin aika pahasti Leolle takasin tulo matkalla. Jos on jotain mitä mä en siedä, niin se on sääli. Se on just se mikä sattuu. Se on kohdellu mua nää kolmisen kuukautta ku posliininukkea, mitä mä en todellakaan ole. Vaikka mä nyt en fyysisesti ole mitenkään vahvin henkilö (älkää kysykö, mä en kuitenkaan selitä), mut ei sitä tarvii koko ajan huomioida, koska mä itekki yritän olla muistamatta sitä koko ajan. Se vaan on melkeen mahotonta Leon seurassa. Ehkä mä kuitenki tiiän jos mulla on kylmä! Eli osaan sulkea ite takkini jos tulee kylmä. Ja mun laukkuni on todellakin just sitä MUN laukku, minkä mä osaan itekki kantaa.
Miten sitä oikeesti voi kunnioittaa jotain minkä eteen ei oo nähny yhtään vaivaa?
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti